Ruokahyönteisten kasvattaminen

Siilin ruokahyönteisten kasvattaminen itse on ehdottomasti kannattavinta. Sen lisäksi, että se on huomattavan halpaa, farmin päästessä kunnolla pyörimään, hyönteisiä on saatavilla jatkuvasti jos minkä vaiheisina, eikä ruokapula pääse yllättämään. Lisäksi oman farmin hyönteisten ravintoarvoihin pystyy vaikuttamaan ruokkimalla niitä monipuolisesti.

Yleisinä vinkkeinä ruokahyönteisten kasvatukseen:

• oivia apuvälineitä hyönteisten käsittelyssä ovat pitkät pihdit, lusikat, kauhat ja pienisilmäinen kalahaavi
• mahdolliseen kasvatusastioiden lisälämmitykseen ei välttämättä tarvita lämpömattoja, -kaapeleita tai -lamppuja, vaan lämmin paikka voi löytyä esimerkiksi jääkaapin päältä
• jotta hyönteiset eivät pääsisi pesiytymään vääriin paikkoihin, vanhat pohjamateriaalit ja piilot sekä hyönteisiltä jääneet ruoan tähteet kannattaa pakastaa ennen roskiin heittämistä
• tavallisten kasvisten lisäksi hyönteisille maistuvat pienissä määrin mm. sienet, pinaatti, mausteyrtit, kuten basilika ja persilja, hedelmäpuiden ja marjapensaiden lehdet, voikukan lehdet ja pihatähtimö eli vesiheinä ym.
• hyönteisille syötettävät ulkomaiset hedelmät ym. on syytä kuoria tai vähintäänkin pestä hyvin niiden käsittelyyn käytettyjen hyönteismyrkkyjen takia

Jauhopukki - Tenebrio molitor

Jauhopukki on n. 15 mm pituinen, musta tai mustanruskea kovakuoriainen, jonka sukupuolen tunnistaa naaraan aavistuksen verran koirasta pienemmästä koosta.

Jauhopukin toukat, eli jauhomadot, ovat väriltään kellertäviä tai rusehtavia, ja ne voivat kasvaa vastakuoriutuneesta alle 2 mm:n mittaisesta jopa 35 mm:n pituiseksi ennen koteloitumistaan.

Jauhopukin sukupolven kierto riippuu lämpötilasta ja ravinnosta. Optimilämmössä, 27'c:ssa ja riittävällä oikeanlaisella ravinnolla jauhopukin sukupolvenkierto saadaan jopa alle 10 viikkoon, kun 21'c:ssa kierto voi kestää puolisenkin vuotta. Matofarmille voi siis halutessaan laittaa lisälämmölähteeksi esimerkiksi lämpömaton, mutta tiheäpopulaatioisessa matoastiassa matojen liike tuottaa itsessään lämpöä, jolloin vaarana on liikalämpö ja siitä seuraava matojen kuolema. Yli 40'c lämpö nimittäin tappaa sekä kuoriaiset että toukat, ja jo 35'c:ssa 60-70% munista tuhoutuu.

Kasvatuksen aloittamiseen tarvitset itse jauhopukkeja, esim. 30-60 kpl, joten jollei niitä satu mistään löytymään suoraan, täytyy odottaa jauhomatojen koteloitumista ja kotelosta kuoriutumista.

Jauhomadot asutetaan muoviastiaan, esimerkiksi reilun parin litran karkkilaatikkoon, n. 2-3 cm ruokapohjakerrokseen. Hyvä ruokapohja jauhopukeille ja -madoille on ilmava, ja se sisältää eri viljojen lisäksi eläinperäistä proteiinia. Ruokapohjaan voi käyttää tavallisten viljojen lisäksi esim. soijarouhetta, eläinperäisen proteiinin lähteenä kalanruokahiutaletta tai murskattua kissanruokaa, ja ilmavuutta siihen saa pitämällä jauhojen määrän pienenä ja suosimalla leseitä, hiutaleita ja ryynejä. Myös kuivahiivaa voi kokeilla, sillä sen on huomattu nopeuttavan matojen sukupolvenkiertoa.

Hoitonaan jauhomadot tarvitsevat vain tuoreruoan lisäyksen 1-3 päivän välein, pääsääntönä usein mutta vähän. Ruokaa lisättäessä on samalla poistettava mahdolliset syömättä jääneet tähteet, jottei matofarmi homehtuisi tai sinne pesiytyisi punkkeja.

Tuoreruokaa jauhopukeilla ja niiden toukilla on oltava miltei jatkuvasti saatavilla, sillä ne ottavat niistä tarvitsemansa nesteen. Hyvinä tuoreruokina näille käyvät erilaiset salaatit ja muut lehtivihannekset, omena ja porkkana, kun taas tomaattia ja hedelmiä ym. hyvin nestepitoista on paras antaa kerralla vain pieniä määriä ja poistaa syömättä jääneet seuraavana päivänä pois pilaantumasta.

Jauhopukkien tai niiden toukkien kasvatusastioihin ei tarvita kansia, mutta halutessaan kanneksi voi virittää esim. kuminauhalla pingoitettua valoverhokangasta tai hyönteisverkkoa, jotta ilmanvaihto pysyy riittävänä. Nämä hyönteiset ovat nimittäin herkkiä saamaan home- ja punkkiongelmia ruokapohjaansa.

Kun toukat alkavat koteloitua, on ne hyvä poistaa matojen seurasta, sillä muuten ne tulevat niiden toimesta maistelluiksi. Koteloiden siirron voi tehdä suoraan uuteen ruokapohjaan omaan astiaansa, josta on tuleva kuoriaisten kasvatusastia.

Kuoriaiset alkavat olla sukukypsiä n. 2 viikon iässä, ja munimaan ne alkavat n. 8 vrk pariutumisen jälkeen. Kuoriaiset munivat ruokapohjaansa, joten uuteen kasvatusastiaan ja ruokapohjaan ne alkaa olla aika vaihtaa ensimmäisen kerran n. 7-8 viikkoa ensimmäisten kuoriaisten astiaan asetuttua. Kuoriaisten vanha kasvatusastia ruokapohjineen jää siihen munittujen munien ja toukkien kasvuastiaksi.

Farmin päästessä pyörimään, kuoriaiset siirretään jatkossa 3-4 viikon välein uuteen ruokapohjaan, samalla taas jättäen vanha ja sen sisältämät madot sekä munat kasvamaan mittoihinsa. Matojen ollessa n. 25-35 mm pituisia ja niiden kasvualustan alkaessa olla syötynä, madot voi sihdata tiheäsilmäisen siivilän läpi eroon jätöksistään ja pakastaa siilin ruokavarastoiksi.

Parempi siilin ruokavalion kannalta on kuitenkin antaa suurimman osan madoista kasvaa koteloiksi ja kuoriaisiksi asti, ja kerätä satoa vasta näistä.

Argentiinan torakka - Blaptica dubia

Argentiinan torakat ovat helppoja ja kiitollisia kasvatettavia. Ne tarvitsevat käytännössä vain reilun ja kostean tuvepohjan, muutaman piilon ja monipuolista ruokaa.

Lämpö nopeuttaa myös torakoiden sukupolvenkiertoa, ja ihanteellisessa 28-32'c:ssa se on 7-10 viikkoa, kun alle 25'c:ssa sukupolvenkierto kestää jopa puoli vuotta. Torakat pitävät lämmön ja kosteuden lisäksi pimeydestä, joten kasvatuslaatikot voivat siis hyvin olla läpinäkymättömiä tai komeroon piilotettuina.

Kasvatusastiaksi pienelle torakkapopulaatiolle on hyvä esim. 35 l muovinen varastolaatikko, jonka pohjalle laitetaan reilu 5 cm kerros kosteaa turvetta, piiloiksi esim. kuivia lehtiä, wc-paperihylsyjä ja munakennoja - joihin voi myös tarjoilla niiden kuivaruoan, sillä sen päästessä kosketuksiin kostean turvepohjan kanssa, voi koko farmi homehtua.

Argentiinan torakat eivät tarvitse asumukseensa kantta pysyäkseen sen reunojen sisäpuolella, mutta halutessaan kantena voi pitää esim. kuminauhalla pingotettua valoverhon palaa tms. mikä sallii hyvän ilmanvaihdon, sillä koska torakoiden turvepohjan on oltava aina kostea, täytyy ilmankin päästä kiertämään.

Hoitona torakat tarvitsevat jokapäiväisen turpeen ja asumuksensa seinien suihkuttelun, ruuaksi esim. kaura- ja muita hiutaleita, soijarouhetta, kissan- ja/tai kalanruokaa eläinproteiinin lähteeksi sekä esim. porkkanaa, kurkkua, salaattia, omenaa ym. tuoretta.

Torakat pesivät asumuksensa turvepohjaan ja suotuisissa olosuhteissa jo kymmenpäisellä kannalla aloitettu torakkafarmi alkaa pian tuottaa riittävästi yhden siilin torakkatarpeiksi.

Aikuisilla argentiinan torakoilla sukupuolet erottaa siitä, että naarailla on selvästi erottuvat raidat ja uroksilla peitinsiivet.

Kaksitäpläsirkka - Gryllus bimaculatus

Ulkonäöltään kaksitäpläsirkat ovat tummia, lähes mustia, ja aikuisilla yksilöillä on niskassaan kaksi vierekkäistä vaaleaa täplää. Sirkat kasvavat n. 35 mm:n pituisiksi, ja täysikasvuisen yksilön tunnistaa siivistä, joita keskenkasvuiselle ei ole vielä kokonaisuudessaan kehittynyt. Naaraille lisäksi kasvaa aikuisuuden kynnyksellä pitkä munanasetin-putki peräpäähän ja urokset alkavat lisääntymisikään tullessaan sirittää.

Muina sukupuolieroina täysikasvuisen naaraan tunnistaa sen suorista peitinsiivistä, kun akuisilla uroksilla peitinsiivet taas ovat rypistyneen näköiset (^kuvassa täysikasvuinen uros oik. ja naaras vas.)

Asumukseksi sirkoille käy esim. suuri faunaboksi tai varastolaatikko, jonka pohjalle on hyvä laittaa sirkkojen viihtymiseksi ja siivoamisen helpottamiseksi aluspaperiksi esim. sanomalehteä. Piiloja nämä sirkat tarvitsevat runsaasti, sillä liian avoimessa tilassa ja piilojen puuttuessa ne alkavat syödä toisiaan. Asumuksen voi siis sisustaa esim. kuivalla heinällä ja kuivilla lehdillä, wc-paperirullilla, päällekkäin ladotuilla munakennoilla ja sanomalehtimytyillä.

Lämpö vaikuttaa myös sirkkojen kasvunopeuteen, ja hyvä lämpö näille on lukemani perusteella jossain 27-32'c:n tietämillä.

Kuivauuaksi sirkoille käy esimerkiksi erilaiset viljat, hiutaleina ja ryyneinä, sekä kalanruoka tai murskattu kissanruoka eläinperäiseksi proteiiniksi. Ilman eläinperäistä proteiinia sirkat alkavat herkästi syömään toisiaan.

Tuoreruokana sirkoille tarjotaan erilaisia kasviksia ja vihanneksia. Myös hedelmiä ja muuta nestepitoisempaa voi antaa, mutta syömättä jääneet tulee poistaa astiasta viimeistään seuraavana päivänä pois pilaantumasta, sillä sirkkafarmi on hyvin herkkä homeelle. Homeherkkyyden takia myös kasvatusastian ilmanvaihdon tulee toimia ja astian kannen on oltava hyvin ilmaa läpi päästävä, esim. hyönteisverkkoa.

Ruuan sirkoille voi tarjoilla erilliseen kuppiin, josta se on helppo tarvittaessa siivota. Erillistä vesiastiaa sirkat eivät tarvitse, jos ne saavat päivittäin tuoretta ruokaa. Varmuuden vuoksi sirkoilla voi pitää kuitenkin nesteenlähteenä esim. pumpuliin tai pesusienen palaan imeytettyä vettä pienen lautasen tai vastaavan alustan päällä. Varsinaiseen vesikuppiin sirkat helposti hukkuvat, mutta märästä pumpulista tm ne osaavat käydä juomassa.

Sirkat tarvitsevat lisääntyäkseen paikan, johon munia, eli erillisen muninta-astian. Tällaiseksi sopii esim. kannellinen pakaste- tai margariinirasia, joka täytetään lannoittamattomalla turpeella ja johon järjestetään sirkoille vaivaton kulku esim siltaa pitkin. Turvetta muninta-astiassa on hyvä olla n. 5 cm ja kosteuden pysymiseksi siihen voi sekoittaa vermikuliittia. Muninta-alustan eli turpeen tai turve-vermikuliittisekoituksen tulee olla kosteaa, muttei märkää, ja sen on pysyttävä kosteana muninnasta poikasten kuoriutumiseen asti.

Kun muninta pääsee kunnolla käyntiin, missä ei normaalisti mene kauaa sirkkojen alettua sirittää, muninta-astian ei tarvitse olla sirkkojen käytössä kuin 3-5 vrk, kun sinne on munittu jo satoja vaaleita, vajaan 1 mm:n mittaisia pitkulaisia munia. Muninta-astia kannattaakin tässä vaiheessa - ja jatkossakin 3-5 vrk:n välein - siirtää erilliseen "hautomoon", sillä astian ylikansoittuminen haittaa munien kehittymistä. Lisäksi aikuiset sirkat napostelevat mielellään niin kuoriutuvia poikasia kuin muniakin.

Hautomoksi kelpaa esim. pienempi, n. 5-10 l vetoinen faunaboksi tai vastaava. Astian lämpötilan pysyessä yli 30 'C:n ensimmäiset poikaset alkavat kuoriutua reilussa viikossa.

Akaattikotilo - Achatina fulica

Akaattikotilo on kuoreltaan n. 10-15 cm ja jalaltaan n. 20cm pituiseksi kasvava, jopa 200 g:n painon saavuttava maakotilo. Se elää tavallisesti 5-7 vuotta, ja sukukypsyyden se saavuttaa 6-12 kk iässä. Vuodessa akaattikotilo munii suotuisissa oloissa tavallisesti 5-6 munarypästä ja kerrallaan munia voi ryppäässä olla jopa 300.

Ihanteellinen lämpötila kotiloille on n. 22-24 'c ja suhteellinen ilmankosteus 75-85%. Liian kuivassa kotilot voivat vaipua horrosmaiseen tilaan vetäytyen kuoreensa ja kasvattaen kalkkiläpän kuorensa suulle sulkeakseen sen.

Asumuksekseen yksi täysikasvuinen kotilo tarvitsee vähintään 20 l:n vetoisen astian. Parhaimmaksi asumukseksi henk.koht. näen lasiterraarion tai vanhan akvaarion, mutta toki kotiloita voi asuttaa suurissa faunabokseissa tai tavan varastointilaatikoissakin. Pääsääntönä täysikasvuisen kotilon ehdottomana minimitilantarpeena on 20 l kotiloa kohden, kolmelle aikuiselle kotilolle asumuksen tulee olla siis väh. 60 l:n vetoinen, neljälle väh. 80 l, jne. Asumuksen katoksi, tai ainakin osittaiseksi sellaiseksi, tulee asettaa tukeva ja pienisilmäinen metalliverkko riittävän ilmanvaihdon varmistamiseksi. Tukevuutta kattoverkossa ja/tai -levyssä tarvitaan pitämään kotilot terraariossaan, sillä nämä ovat yllättävän hanakoita puskemaan esteet tieltään.

Asumuksen pohjalle laitetaan reilu, väh. 5 cm kerros turvetta, joka päivittäisillä suihkutuksilla pidetään kosteana. Piiloiksi ja sisustukseksi kotiloille voi laittaa mm. muovi- tai silkkikasveja ja tukevia, kotilon painon kestäviä kiipeilyoksia. Terraarion sisustusta ja varustusta mietittäessä on vain hyvä pitää mielessä, ettei mitään sellaista saa käyttää, jonka päälle tippuessaan kotilo voisi onnistua rikkomaan kuorensa ja vahingoittamaan itsensä.

Ruoka- tai vesiastiat eivät kotiloille ole välttämättömiä, sillä niille ruoka maistuu maastakin ja nesteensä ne saavat ravinnon lisäksi pintoihin tiivistyneestä ja suihkutetusta vedestä. Omien kotiloideni tosin olen huomannut tykkäävän saadessaan välillä ottaa kylpyjä kahluualtaassaan. Tähän tarkoitukseen parhaiten käy laakea ja matalareunainen muoviastia, esim. suuren muovisen kukkaruukun alusvati.

Kotiloiden jätökset on hyvä siivota päivittäin ja pohjaturve vaihtaa kotiloiden määrästä ja asumuksen koosta riippuen n. 2-6 kk välein.

Ruoaksi akaattikotiloille annetaan pääosin erilaisia kasviksia ja hedelmiä, lisänä voi tarjota silloin tällöin maustamatonta lihaa tai vedessä turvotettua kissan-/koirankuivaruokaakin. Lisäravinteena kotilot tarvitsevat kuorensa vahvana pitämiseksi ja sen kasvattamisenkin mahdollistamiseksi aina kalkkia. Tähän sopii hyvin ns. seepiansuomu, jota voi jatkuvasti pitää sellaisenaan terraariossa kotiloiden jyystettävänä, tai vaihtoehtoisesti voi sen pinnasta vaikka veitsellä raaputtaa hiukan jauhetta jokaisen tarjoilun höysteeksi.

Vaikka akaattikotilo onkin kaikkiruokainen, vältä näitä:

• raparperi
• sitruuna
• sipuli
• avokado
• suolaiset ja mausteiset ruoat
• pasta
• riisi

Kun akaattikotilot saavuttavat sukukypsyyden, jos niiden hoito, ruokinta ja olosuhteet ovat kunnossa, ne alkavat lisääntyä kuin itsestään. Ne ovat useimpien kotiloiden lailla kaksineuvoisia, joten yksilöltä löytyy molemmat sukuelimet, ja pariutumisen jälkeen voivat periaatteessa molemmat osapuolet munia. Akaattikotilot ovat tavallisesti valmiita munimaan n. 1-1,5 kk kuluttua pariutumisesta, ja munansa ne yleensä laskevat suojaisaan paikkaan, josta ne on hyvä siirtää ajoissa omaan astiaansa pois vanhempiensa alle murskautumasta. Munat kuoriutuvat kosteassa, huoneenlämmössä tavallisesti n. 1-3 viikossa.

Vastakuoriutuneet poikaset ovat vain muutaman millimetrin mittaisia ja ensimmäiseksi ravinnokseen ne syövät kalkkipitoisen munankuorensa. Noin 2-3 päivän ikäisinä ne alkavat jo syödä kunnon ruokaa, ja tällaiseksi niille on hyvä tarjota jotain pehmeärakenteista, esim. kurkkua ja salaattia. Kotilopoikasia hoidetaan kuten täysikasvuisia yksilöitä, ja myös vauvakotiloille on ehdottoman tärkeää saada lisäkalkkia, jotta ne pystyisivät muodostamaan vahvan kuorensa.

Lehtokotilo - Arianta arbostorum

Lehtokotilo on n. 15-25 mm mittaiseksi kasvava, jalaltaan tavallisesti lähes musta ja kuoreltaan ruskean sävyinen maakotilo. Se on yksi Suomen yleisimmistä nilviäislajeista, eikä sen ruoaksi tai kasvatukseen löytämiseksi - varsinkaan eteläisemmässä Suomessa - tarvitse yleensä suunnistaa lähintä puutarhaa kauemmaksi, sillä niissä lehtokotiloita on usein ongelmaksi asti.

Lehtokotilo on sukukypsä n. 2 vuoden iässä, ja sukukypsän yksilön tunnistaa sen kuoren suuaukon valkoisesta reunuksesta.

Myös lehtokotilo on kaksineuvoinen, se munii suotuisissa olosuhteissa n. 20-50 munaa kahden viikon välein, ja kuoriutumiseen munilta menee tavallisesti n. 2 viikkoa.

Hoidoltaan lehtokotilot ovat kovasti akaattikotilon kaltaisia; asumuksen pohjalle reilu kerros lannoittamatonta turvetta, ruoaksi kasvisravintoa ja kuorta varten kalkkia. Sopiva ilmankosteus näille kotiloille on 70% luokkaa, ja akaattikotiloiden lailla voivat lehtokotilotkin liian kuivassa ilmastossa vaipua horrostamaan. Pidempiaikainen kuiva kausi voi lisäksi tehdä katkon lehtokotiloiden lisääntymiseen.

Akaattikotiloa pienempinä lehtokotiloiden tilantarpeena on kuitenkin vain väh. 1 l kotiloa kohden, ja koostaan johtuen hyviä piiloja näille saa esim. lappeelleen ja puoliksi turpeeseen upotetuista viili- ja jogurttipurkeista. Luonnossa lehtokotilot viihtyvät kosteissa kasvustoissa, ja niiden herkkua ovat pehmeälehtiset kasvit, mm. voikukan lehdet ja nokkonen.

Lehtokotiloiden kohdalla, asumuksen koosta ja siinä asustavien yksilöiden määrästä riippuen, terraario on hyvä pestä ja pohjaturve vaihtaa n. 1-3 kk välein.